|
Juhlavuosi 2008 - STVK 30-vuotta Yleistä Suomen Taitovoimistelu Klubi r.y. eli STVK on perustettu vuonna 1978. STVK:n toiminta-ajatuksena on tarjota eri-ikäisille ja eritasoisille lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa voimistelua harrastaja- ja kilpatasolla. Kilpasektorilla pyrkimyksemme on tarjota voimistelijoille olosuhteet ja valmennusresurssit, jotka mahdollistavat voimistelijan kehittymisen omien resurssien maksimaaliselle tasolle. Liikuntahetkistä haetaan iloa, virkistystä sekä eväitä tulevaa elämää varten. Seurassa pyritään tukemaan lasten liikunnallista, henkistä ja yhteiskunnallista kehittymistä liikunnan avulla. Seuran toiminnassa on mukana syksyllä 2008 noin 650 voimistelijaa. Eri tasoluokissa kilpailevia voimistelijoita on n. 50. STVK:sta onkin yksi maamme johtavista telinevoimisteluseuroista, on mittarina sitten lajin harrastajien määrä tai seuran voimistelijoiden menestys. Suomen Taitovoimistelu Klubi 30 vuotta 1978-2008 Marraskuun 16 päivänä 1978 allekirjoittivat Leena Jääskeläinen, Arto Palkama, Tuula Hämäläinen, Otso Vilhunen, Elina Simonen, Veikko Mielonen ja Martti Rönkkö sopimuskirjan, jossa ilmoitetaan perustettavaksi Suomen Taitovoimistelu Klubi r.y. niminen yhdistys. Näiden seitsemän henkilön mielessä on varmasti siintänyt tuona päivänä monenlaisia mielikuvia tulevista vuosista. Ehkä joku heistä osasi ennustaakin , millaisen yhdistyksen he tuolloin loivat. Seuran alkutaival perustui yritykseen nostaa Suomen telinvoimistelun tasoa keräämällä lahjakkaita telinevoimistelijoita ympäri Suomen korkeatasoiseen valmennukseen samaan kouluun. Tämän ajatusmallin pohjalta löytyi myös seuran nimi. Harjoitusolosuhteet Seuran syntysijat ovat Munkkivuoressa, kuuluisassa Munkkivuoren lukiossa. Vielä tänäkin päivänä muistellaan usein aikaa, jolloin Munkkivuoressa aina pystytettiin saliin telineet harjoituksen ajaksi ja harjoitusten jälkeen tila raivattiin muuhun käyttöön. Silloin ostettiin omia välineitäkin mm. kanveesi. Kaikki alkoi siis Munkkivuoressa. Heti alusta lähtien harjoituksia pidettiin myös Arkadian yhteiskoulussa. Stadionin voimistelutila saatiin käyttöön vuonna 1981. Se oli Munkkivuoren ja Arkadian koulun lisäksi kolmantena harjoituspaikkana aina vuoteen 1984 saakka, jolloin Töölön Kisahallin A-puolen pääty siirtyi painijoilta voimistelijoiden käyttöön. Töölön Kisahalliin siirtyivät tuolloin harjoittelemaan kilparyhmät, alkeisryhmien harjoituksia pidettiin Munkkivuoressa aina vuoteen 1991 saakka. Vuonna 1990 kaupunki alkoi tarjota voimistelulle tiloja myös Laakson Pelastuskoulun liikuntahallista ja se onkin ollut seuran ahkerassa käytössä aina kevääseen 2003 saakka. Seuran toiminnan laajetessa alettiin harjoituksia pitää myös Itä-Helsingissä. Kallahden ala-asteella pidettiin alle kouluikäisten harjoituksia vuosina 1993 – 2002. 1990-luvun puolivälissä tiloja saatiin käyttöön myös Pihlajamäen ala-asteelta. Siellä toimintaa oli kahtena vuotena, mutta lähinnä ohjaajapulasta johtuen tiloista jouduttiin luopumaan. Vuodesta 1996 lähtien Töölön ala-asteen liikuntasali on ollut seuran toiminnan kannalta tärkeässä roolissa. Se on tarjonnut hyvät puitteet monentasoisten ryhmien harjoituspaikaksi. Vuonna 2001 harjoitusolosuhteissa saatiin merkittävä helpotus, kun kaupunki rakennutti Myllypuron Liikuntamyllyyn erinomaiset voimistelutilat. Tällä hetkellä toiminta on keskitetty kolmeen paikkaan, Kisahalliin, Liikuntamyllyyn ja Töölön ala-asteelle. Valmennustoiminta Ensimmäisinä vuosina seurassa toimi kymmenkunta valmentajaa. Päävalmentajina vuoteen 1985 asti olivat Borsa Matekovits ja Elina Kuusela (os. Simonen). Borsa toimi valmentajana aina vuoteen 1994 asti , Elina sen sijaan jatkoi valmennustaan pidempään ja siirtyi valmennuksen lopetettuaan tuomariksi. Seuran päävalmentajana toimi Raija Koivisto-Jalonen aloitti valmennuksen vuonna 1981 lopetettuaan oman aktiiviuransa voimistelussa vuoteen 2006 saakka. Vuodesta 1996 alkaen on seurassa toiminut useita koko- tai osapäivätoimisia valmentajia. Tällä hetkellä on aktiivisesti toiminnassa mukana noin 20 ohjaajaa ja valmentajaa. Heistä päätoimisina valmentajina työskentelevät Lilja Hämäläinen, Meri Bremer ja Lyova Harutyunyan. Kansainvälinen valmennusyhteistyö Seuramme on ihan alkuajoista lähtien tehnyt vuosittain kansainvälistä valmennusyhteistyötä. Liekö ollut Borsa Matekovitsin ansiota, että aina vuoteen 1986 saakka joka vuosi vieraaksemme saatiin valmentajia Unkarista ja voimistelijamme sekä valmentajamme tekivät leiri- ja kilpailumatkoja Unkariin. Yhteistyöseurana tuolloin oli Budapestiläinen Postas-seura. Vuosina 1988 – 1990 kiinteimmät suhteet olivat Suomenlahden eteläpuolelle. Tallinnalainen Työvoimavarat-seura voimistelijoineen ja valmentajineen vieraili usein Suomessa. Harjoitusleirejä pidettiin usein myös Tallinnassa. Vuonna 1990 käynnistettiin uudelleen yhteistyö unkarilaisten kanssa. Tämä yhteistyö jatkui aina vuoteen 1999 saakka. Yhteistyöseura oli tuona aikana Kaakkois-Unkarissa, Bekescabassa. Aina vuoteen 1996 asti saimme Unkarista valmentajavieraita Rovaniemen hiihtolomaleirille ja voimistelijamme harjoittelivat Unkarissa muutaman kerran vuodessa, joskus useiden viikkojen harjoitusleireillä. Vuodesta 1998 alkanut yhteistyö venäläisten valmentajien kanssa on jatkunut tiiviinä jo kuusi vuotta. Eri puolilta Venäjää on ollut vieraanamme usean kerran vuodessa valmentajia ja koreografeja. Voimistelijamme ja valmentajamme ovat puolestaan vierailleet tiuhaan tahtiin mm. Rostovissa, Mustanmeren leirillä Betassa, Pietarissa ja Gruklajassa. Päätoiminen valmentajamme Nelia Eremenko edesauttoi suuresti näiden kontaktien syntymisessä. Parhaillaan saamme nauttia venäläisestä valmennusavusta, kun syntyperäinen armenialainen Lyova Harutyunyan työskentelee seurassamme päätoimisena valmentajana. Kilpailujen järjestäminen Seuramme on aina kantanut kortensa kekoon kilpailujen järjestämisessä. Normaalivuosina on järjestetty telinevoimistelussa vähintään kevät- ja syyskilpailut. Koko 1980-luvun ajan vuotta 1987 lukuun ottamatta järjestimme naisten ja tyttöjen telinevoimistelun SM-kilpailut joka vuosi. 1990-luvulla jouduimme toteamaan, että arvokilpailujen järjestämiselle ei ole riittävän hyviä tiloja eikä telineitä. Muutamat telinevoimistelun SM-kilpailut 1990-luvullakin kuitenkin järjestettiin. Näytösvoimistelun kilpailutoiminnan käynnistyttyä aloimme osallistua myös näytösvoimistelun arvokilpailujen järjestämiseen. Liikuntamyllyn tilojen valmistuttua vuonna 2001 olemme järjestäneet säännöllisesti SM-tasoisia kilpailuja sekä naisille että miehille. Vuosi 2000 oli vilkas vuosi. Silloin osallistuimme naisten ja miesten telinevoimistelun PM-kilpailujen järjestämiseen sekä järjestimme näytösvoimistelun junioreiden PM-kilpailut. Vuotta myöhemmin osallistuimme näytösvoimistelun seniorien PM-kilpailujen järjestämiseen Kilpailumenestys Naisten ja tyttöjen telinevoimistelussa saavutettujen SM-mitalien määrä on huikea. Aivan alkuajoilta tiedot ovat hieman epätarkkoja, mutta käytettävissä olevien tulosten mukaan seuramme voimistelijat ovat saavuttaneet yhteensä 287 henkilökohtaista SM-mitalia. Naisten telinevoimistelussa huippuvuosi oli 1982, jolloin kaikki SM-mitalit tulivat seuramme voimistelijoille. 25 vuoden aikana peräti 14 vuotta on ollut sellaista, jolloin naisten telinevoimistelun SM-mitaleista suurin osa on tullut seuramme voimistelijoille. Tyttöjen telinevoimistelussa on päästy seitsemänä vuonna juhlistamaan sitä, että yli puolet jaossa olevista SM-mitaleista on saavuttanut seuramme voimistelijat. Henkilökohtaisia SM-mitaleja on saavuttanut eniten Sari Lehmuskallio. Hän hallitsi suomalaista naistelinevoimistelua usean vuoden ajan 1980-luvun puolivälistä lähtien. Sarin saavuttamien SM-mitalien määrä on 33, joista peräti 23 on kultaista. Menestys PM-tasolla on ollut hyvä kautta aikain. Joukkueen runko on useana vuonna koostunut seuramme voimistelijoista ja henkilökohtaisia PM-mitaleja on saavutettu useita. EM- ja MM-kilpailuedustuksia on joka vuosi. Parhaana saavutuksena suomalaisessa naistelinevoimistelussa on vuoden 2002 Unkarin telinekohtaisissa MM-kilpailuissa Maria Skytän saavuttama nojapuiden 19. sija. Näytösvoimistelussa seuramme on menestynyt erinomaisesti. Vuonna 1993 Lissabonissa järjestetyissä EM-kilpailuissa saavutettu kultamitali ja 1998 Odensessa järjestetyissä EM-kilpailuissa saavutettu pronssimitali ovat siivittäneet joukkuetta kymmeneen SM-kultaan ja useisiin PM-mitaleihin. Joukkueemme on aina ollut erityisen vahva sykähdyttävän vapaaohjelman esittämisessä. Seniorien ohella myös juniorit ovat saavuttaneet useita SM-mitaleja. Seuran alkutaipaleelta löytyy myös edustuksia miesten ja nuorten telinevoimistelun arvokilpailuissa. Vuoteen 1981 toiminnassa mukana olleet miehet ja nuoret saavuttivat useita SM-mitaleja ja juuri vuosi 1981 oli Pekka Mäkelän hallintaa nuorten telinevoimistelussa. Myös aerobicissa on osallistuttu arvokilpailuihin. Seuran hallinto 1978-2003 Seuran puheenjohtajana ovat toimineet - 1978, 1979, 1980, 1981, 1982, 1983 Jääskeläinen Leena
- 1984, 1985 Rönkkö Martti
- 1986, 1987, 1988 Aikala Erik
- 1989, 1990, 1991, 1992, 1993 Lehmuskallio Eero
- 1994, 1995 (23.01. saakka) Vuori Erkki
- 1995 (23.01. alkaen), 1996, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003 Skyttä Sinikka
- 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, Mika Säilä
- 2009 Petteri Anttila
Johtokunnassa on ollut 10 jäsentä aina vuoteen 2002 asti , jolloin sääntöjä muutettiin niin, että johtokunta muodostuu puheenjohtajasta ja kahdeksasta varsinaisesta jäsenestä. Johtokunnan jäsenistä Erkki Vuori on hoitanut tehtäväänsä kauimmin. Hän tuli johtokuntaan vuonna 1986 ja vuotta 1988 lukuun ottamatta hän on hoitanut tehtäväänsä ja jatkaa edelleen johtokunnassa. Pitkän päivätyön seuran hyväksi ovat tehneet myös Elina Kuusela, Pirkko Kling, Jyrki Oksanen. Merkittävä askel seuran historiassa otettiin vuonna 2000, jolloin palkattiin osapäivätoiminen toiminnanjohtaja. Tehtävä muutettiin melko pian kokopäivätoimiseksi. Tehtävää hoiti syksyyn 2003 asti Birgitta Oksanen. Hänen seuraajanaan toimi Pirki Aura vuoteen 2007. Vuodesta 2007 vuoteen 2008 seuratoiminnan koordinaattorina toimi Ulla Lamberg. Nykyään seuran toiminnanjohtajana toimii Sanna Hintsanen.
|